perjantai 9. joulukuuta 2016

Pikkujouluilua

Eskarit juhlivat pikkujoulua jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan HaNi-hallilla.
Liikunnalliset pikkujoulut aloitettiin yhteislauluilla ja -leikeillä. 



Tämän jälkeen eskarilaiset jakaantuivat pienryhmiin tutkimaan mitä kaikkea hauskaa ohjelmaa hallin eri tiloista löytyy.







Myös Pikkulaurin omassa salissa on jumpattu jouluisissa tunnelmissa.


Kukas se ikkunan takana kävikään kurkistelemassa!?


Iloista joulun odotusta! 

Pikkulaurin "Talent"-taitojuhla


Pikkulaurin päättäjissä saatiin oiva idea järestää koko päiväkodin yhteinen taitojuhla Talent-hengessä. Lapset suunnittelivat juhlat, joissa olisi esityksiä, kimallusta ja koristeina jäätelöitä, lentokoneita sekä sydämiä.

Juhlien valmistelu aloitettiin hyvissä ajoin harjoittelemalla esityksiä ja askartelemalla koristuksia sekä tietenkin leipomalla tarjottavaa.


Juontajat toivottivat kaikki juhlaan tervetulleiksi.



Jokainen ryhmä oli valmistellut esityksiä lasten parhaita taitoja hyödyntäen. Pienimmäiset ratsastivat taidokkaasti musiikin tahdissa sekä marssivat, tanssivat ja pyörivät hellyyttävinä lumiukkoina.



Lauluesityksiä saatiin nähdä useampiakin, tässä kajahtaa Sata salamaa!


Antti Tuisku: Juuret


Toisissa esityksissä oli laulun ohelle opeteltu myös koreografiaa. tässä Mageet sanat höystettynä tanssilla ja akrobatialla.


Ilmapallolentopallo- ja akrobatiaesitykset toivat juhlaan vauhtia.




Taitoja saattoi ryhmässä olla myös niin paljon, että helpompi oli koostaa niistä video ja heijastaa se projektorilla kaikkien nähtäväksi. 


Tässä vielä pieni videokooste:


Mahtava juhla, kiitos kaikille osallistujille!