maanantai 16. toukokuuta 2016

Kevään urheilupäivät


Eskareiden jalkapalloturnaus pelattiin KHT:lla. Jokainen joukkue pääsi pelaamaan kolme kahdenkymmenen minuutin peliä.










Jokaisen ottelun jälkeen pelaajat kättelivät ja kahdelle pelaajalle jaettiin vihreä FAIR PLAY- kortti.





Jalkapallon lisäksi eskarilaisille tarjoutui mainio mahdollisuus päästä opettelemaan pesäpallon alkeita Mynämäen Vesan ohjaajien johdolla. Tästä muistona vähän erilainen video! :)



                     

Eskareiden vesipeuhu

Mynämäen esikoululaiset pääsevät keväisin nauttimaan oman kylän uimahallin vesipeuhuviikosta. Uimassa käydään viikon ajan päivittäin. 


   

Aku, Aku Ankka, veitikka vankka, huusi maailmalle: "Nyt hyppää korkealle!"



Jokainen uintikerta aloitettiin yhteisellä piirillä ja sitten päästiin tekemään erilaisia tehtäviä ja leikkimään. 









                     

perjantai 13. toukokuuta 2016

Unelmien liikuntapäivä Pikkulaurissa


Päiväkodin pihan perällä oleva alue sai tiukan äänestysprosessin jälkeen nimekseen Seikkailupuisto.




Valtakunnallisena Unelmien Liikuntapäivänä 10.5. Pikkulaurin Seikkailupuistosta löytyi erilaisia liikuntapisteitä, joita lapset saivat kokeilla päivän aikana ja iltapäivällä lasten vanhemmat pääsivät liikkumaan yhdessä lasten kanssa.

Suurta suosiota lasten keskuudessa nautti rekkaralli.





Keppihevosilla kirmattiin esteradalla.


Narulabyrintti.


Saippuakuplat lensivät upeasti kukkulan päältä!




Pajulintujen metsäretki









Hippiäisten kevätpuuhia

Vihreän päivän liikuntaa salissa.


 Hiekkalaatikko on pieneten pihalla kovassa käytössä!



Joskus sieltä etsitään (ja löydetään) aarteita. 
Vappuna herkuteltiin munkeilla hiekkiksen reunalla istuskellen.



Kevätjuhlaa varten tarvittiin paloauto, joka saatiin hyvin loihdittua pahvilaatikosta! 




tiistai 3. toukokuuta 2016

Eskarilaisena Pikkulaurin päiväkodissa

Kivitaskujen eskaripäivään kuuluu leikkiä, tehtäviä, koululla ruokailemista ja niin edelleen. Tällaiselta näyttää jotakuinkin tyypillinen eskaripäivä Kivitaskuissa.







Partioviikon touhuja eskarissa ja partiokololla



Pajulinnuissa opeteltiin partiossakin opittavia ensiaputaitoja.